Elämäni aikuisena

Pidän jalat tukevasti maassa.  

Tarpeitani unohtamatta haaveilen ja toteutan myös sisäistä lastani vaalien.  

Otan vastuuta siitä, mikä kontolleni kuuluu –

valintani ja päätökset kannan, ne typerät ja nolotkin.  

Elämäni suunta selkeä nyt on –  

harmonia ja ihmisyys,  

irtipäästäminen ja vastaanottaminen tässä jo.  

En pelkää tuntematonta,  

koska pimeässä suunnistamisen taidot ovat hallussa.  

Kiitos menneisyyden henkisesti kouluttavat työpaikat ja ihmissuhteet,  

silmiä avaavat Malmin ja Meri-Toppilan ghetot  

sekä juoruavat Lepaan sosiopaatit –  

opin sen, mikä elämässä on tärkeää.  

Ilman pimeyttä ei myöskään voi olla valoa,  

joten tässä hetkessä, kun irtipäästän teistä  

ympäristön vääristymät ja kurjat kokemukset,  

olen askeleen lähempänä kotiovea  

ja ihan oikeaa aikuisuuden ilmestymää.  

Kiitos Rakkaus elämästäni; 

että olet kulkenut rinnallani tilanteissa,  

joissa henkinen ja kehollinen kuolema olivat lähellä.  

Savimaan aiheuttama PTSD on nyt voimavaraksi puettu,  

ja olen valmis vastaanottamaan tulevan; kenraaliharjoitusta  

– juuri nyt hetkeä arvostaen.  

Olkoon tuleva  

elämään juurruttavaa  

ja olemista eheyttävää rituaalia –  

kuin loitsu, jossa kaikuu tulevaisuuden voima  

ja esivanhempieni unohdettu itku,  

joka sinetöi uuden aikakauden.  

Olkoon elämäni nyt korjausliike sille kaikelle,  

mitä menneet sukupolvet rikkoivat  

ja mitä tulevat eheäksi tarvitsevat…  

Elämää aikuisena,  

jossa saan valita,  

kenen kanssa ja miten jaan matkani,  

voimavarani  

ja suunnan minne menenkin.