Unohtumatonta

Unohtumaton oli se hetki.

Rakastavaiset jälleenkohtasivat.

Toisiaan silmäillen vieno hymy huulillaan olivat sielunpeilit loistetta täynnä.

Vaikka myardeja oli kulunut, oli muisto toisistaan kuin eilisen jäljiltä.

Yhtä olevat sielut – sitä he olivat. Molemmat olivat kantaneet sisällänsä tietoa, jonka he olivat tunteneet siitä asti, kun he ensimmäisen kerran erosivat.

Ihania kohtaamisia ja niitä vähemmän ihania olivat he matkansa varrella tarvinneet.

Kaikessa oli kyse rakkaudesta. Molemmat tiesivät sen.

Nyt he olivat vihdoin valmiita kohtaamaan sen, mitä ei koskaan tapahtunut.

He eivät pystyneet katkaisemaan sitä, mikä oli jumalaista heidän välillään. Ei, vaikka he olivat kuinka halunneet ja yrittäneet katkaista tuota voimaa.

Totuus oli kohdattava. Oli sallittava se. Sallittava kohtalon tapahtua.

Ikuinen rakkaus oli särkymätön ja nyt molemmat myönsivät sen itsellensä.

Molemmat tunnustivat toisillensa sen, mitä he olivat aina tienneet ja tunteneet.

Ja se hetki vapautti heidät kahleistaan. Ja silloin juuri he muistivat olleensa aina yhtä.

Nuo kaksi olivat unohtumattomat toisillensa.