Keskikesän taikaa

Neito kukkia kedolta keräsi

Keskikesän aikaa

sulho uniin palaisi

Seitsemän kukkaa

tyynyn alle neito piilottaisi

Silmät rakkaansa

hän jälleen näkisi

Yön hämärtyessä

neito kimpun huolellisesti
sänkylleen astetteli

Päänsä tyynylleen laski

Ja silmänsä sulki

Hiipi hiljaa uniin kasvot miehen

Aamulla

neito yön kuvia kummasteli

Ei mies ollutkaan tuttu

Lähes tuntematon

Ilman varjoa

Ei päivääkään vierähtäny

Lempeänä,

komeana

seisoi sulho neidon edessä

uusissa vaatteissaan

Odottamatta, taianomaisesti;

rakkaus saapui

keskikesän viimeisellä hetkellä