Perilliset

Vimeiset sanat jäivät kaikumaan...
Elävien kirjoissa pysyen,
siellä missä rakkauskin.
Siellä, koska rakastaa.
Näin oven viimeisen edessä,
portilla, edessä kodin.
Ovenripasta kiinni ottaen,
uuden kappaleen esiin aukaisten.
Siellä missä rakkauskin,
siellä missä aika katoaa.
Siellä missä maallinen taakse jää,
siellä luomakunnan alkuperä.
Sinne itsensä kokonaisena lunastaen,
sinne mukaansa ottaen kaiken sen mistä luopunut.
Syntymäoikeutensa takaisin anastaen,
rakkaus ja hän,
rakkaus ja he -
ikuisuudessa erottomattomat.
Viimeiset sanat kaikuvat myös kuulemattomiin korviin,
eetterissä väreillen.
Herää elävien kirjoihin kaikki puhdassydämiset.
Paikkansa lunastavat he alkuperässä.
Viimeinen matka alkakoon,
viimeiselle portille joukot saattakoon.
Rakkaus saapunut on,
muistuttanut läsnäolostaan.
Itsensä unohtaneet nyt muistavat tien portille.
Jokainen luomakunnan perillinen kotiovelle päässyt,
kylmän aikakausi päättynyt.
Palo rintakehissä herännyt, lämpö silmiin syttynyt.
Tehtävänsä omaksuneet eivät koskaan yksin olleet,
yhteydessä toisiinsa koodauksella.
Nyt yli eetterin saapuvat he,
väkevällä särkyneen eheäksi palauttamaan.
Perilliset ovat tulleet oikeutensa täytäntöönpanemaan.