Vaahteranlehti

Havahduin mietteistäni.

Paljon tunteita tulvi kynttilän valaisemassa huoneessa.

Ymmärsin kuinka särkynyt oli sydämeni

aikoja sitten valmiiksi.

Ei haavani syntyneet vuoksesi -

ei sanoista,  ei teoistasi eikä valheistasi.

Menneessä jo pirstaloitui se kaunis ja herkkä sisälläni.

Kuu yksinään tuolloin  alkoi viitoittaa tietäni

menneisyyden siivittänessä askeleitani;

olin antanut sille luvan.

 

Pihan poikki astellessani

kostealla nurmikolla

katselin saappaaseen liimautunutta lehteä.

Se oli kuin menneisyyden tummentunut roska

tahtoni vuoksi kiinni oleva tunnevyöry.

Niin helposti kiinnittyvä ja samalla niin helposti pyyhittävissä.

Nappasin vaahteranlehden vasemman kenkäni kärjestä.

Katselin sitä hetken kuunvalossa.

Nakkasin sen sinne minne se kuului - maatuvaan lehtikasaan.

 

Palasin kotiin,

sytytin kynttilän.

Istahdin aloilleni ja hengitin syvään.

Kiitin valmiiksi

elämääni saapuvaa uutta,

sitä kaikkea rakkaudellista, 

mitä minulla on jo tänään ja

lehtikasassa olevaa vaahteranlehteä.