Trauma

Kun trauma puhuu ja ohjaa toimintaani, en riitä ja aina on kiire, vaikka välillä mietin... minne.

Pitää suorittaa ja teeskennellä onnellista - somessa elämäni näyttääkin vallan ihanalta.

Pankkitili on nollilla ja lainaa korvia myöten pankeista, mutta onneksi jääkaapissa on jotain, mitä ulosotto ei kelpuuta.

Maksuhäiriöt vankeuttavat minua vielä monta vuotta – samalla kuitenkin joku pääsee pahoinpitelystä, taposta ja raiskauksesta vapaaksi lyhyemmällä tuomiolla.

Pihalla seisoo uusi auto, ja vieressä on mies tai vaimo, jonka kanssa on oltu yhdessä ehkä liian pitkä aika.

Haaveilen suhteesta rakastavan ja läsnäolevan kumppanin kanssa, silti kännykkää selailen silloin kun kumppani haluaa olla lähellä ja keskustella.

Koti on niin pullollaan kaikkea tarpeetonta että vuokrasin teollisuusalueelta lisävarastoa.

Töitäni teen rahan ja kasvattajilta puuttuneen huomion ja lämmön takia, ja jotta elanto olisi turvattu eläkevuosina.

Telkkaa tuijotan arjen vapaa-ajalla, mutta epätodennäköisellä työeläkkeellä ja tätä menoa varmalla varhaiseläkkeellä "median aivopesu" on päällä aamusta iltaan.

Tyhjyys tuntuu ja ahdistaa, vaikka on ihania ja itsen jatkeeksi haluttuja lapsia..

Niin heräsinhän tähän päivään ja hengitän, mutta en tiedä mikä oikein vaivaa eikä tiedä lääkärikään.

Mikään ei ole muuttunut aika päiviin, niin jähmetyn jos joku kysyy, milloin olisi aika uusiin tuuliin.

Turvattomuus painaa alaselkää, jos lähtisin ulkomaille, vaihtaisin työpaikkaa ja tavoittelisin unelmiani... hui, tuntematonta pelkään.

Tylsyys, tyytymättömyys ja apatia sieluani korventavat, mutta näytän onneksi ulkoisesti tasapainoiselta.

Elämä on mennyt hetkittäin vauhdilla - vuosia olen uhrannut samalla malilla.

Malli, joka käskee minut vain tekemään ja tekemään – hetkittäin pakotettuna lepäämään.

Toivottavasti ja ehkä olen elänyt elämäni hyvänä ihmisenä, mutta kunhan muut niin ajattelevat, se se on tärkeintä.

Hetkittäin kadehdin niitä, jotka unelmillaan seilaa, itse kun jäin kotisatamaan, mutten sentään ilman heilaa.

Pakenen elämää kaikella ei olennaisella, vaikka levotonta mieltäni rauhoittaisi paremmin läsnäolo ja sielunmaisema.

Helpompaa on juoda viinaa, polttaa tupakkaa ja kannabista, pettää kumppania, harrastaa irtoseksiä, bilettää, uhkapelata, ylitreenata, opiskella pakonomaisesti, hakea huomiota, kytätä muita, juoruta, shoppailla, suorittaa, suorittaa, suorittaa ja pitää kännykän kaikki ilmoitukset, plingplong, riittävällä volyymilla – jotta tiedän, kun tykkäyksiä tai jokin muu tärkeyttäni korostava ilmoitus on saatavilla.

Ja kyllä luvalla voin arvostella muita, joille myös trauma puhuu, kunhan elän kuin munkki tai nunna tai pidän kaikki tarpeeksi etäällä, jottei tarvitse osoittaa haavoittuvaisuuttaan turhaan intiimiydellä.

Mielipiteeni ilmaisen toisinaan vahvasti - kyllä oikeuksista pitää taistella, vaikken tiedäkään, ovatko ne omiani.

Maailmalla tapahtuu vaikka mitä, ja niin synnyttiinhän tänne kaikki ilmeisesti valtamedian mukaan eriarvoisina.

Kyseenalaistan välillä mietteitäni, mutta ympäristöni vahvistaa vastakkainasettelun ja aivopesuni.

Koitan ennemmin paeta tyhjyyttä sisälläni kuin kohdata sen, mikä ahdistaa, mitä oikeasti tunnen ja mitä todella tarvitsen.

Kun trauma puhuu ja ohjaa toimintaani, olen sukulinjani ja itsenäinen kotimaani - maailman onnellisin kansani, kunnes ihmisyyteeni herään.