Kaksi hullua

Hurja

ja rohkea,

mutta sensuelli Venus

sekä hänen

jalo

ja pehmeä,

mutta todellinen rakastajansa

hellivät kuuman yön jälkeen toisiaan.

Jännittävä kosmos kuiskasi kiihkeän enkelinsä syleilyssä:

”Kiimainen namupala, sinä olet kaunis ja jumalainen kukka ja muru… minä rakastan sinua.”

Aito onni katsoi komeata naminami Romeotaan ja sanoi:

”Voi kultani, sielus on kuin avaruus – olet epätäydellinen ja sinut minä rakas haluan.”

Ja niin –

tuossa hetkessä

nuo kaksi hullua

viipyilivät rakkaansa otteessa

hopean kuun luodessa reittiään vastarannalle

ja meren pauhatessa sinfoniaansa kallion seinämiin.

Rakkaus katsoi toista

ja ai –

kyllä se paljas kumppani viehätti.

Tuossa hetkessä

oli

ikuisuus,

euforia,

elämä,

sekä

fantasia

iloisesti läsnä,
eikä ajasta ollut tajua

…eikä sanojakaan enää tarvittu.