Tämä hetki ei lähde kulumallakaan

Nyt näen sen.
Kaiken kirkkaana.
Menneisyyden ja nykyisyyden.
Tulevaisuus menettänyt on tässä hetkessä merkityksensä.
On vain tämä, tässä, nyt ja niin se on aina ollut.
Aika sumuinen on taakse jäänyttä.
Miks vaikeaa on ollut tajuta, että matkan ei aina tarvitse olla niin auvoista polun ollakseen se oikea.
Sinä rakastatkin minua yhtä paljon kuin minä sinua.
En ymmärtänyt sitä ennen kuin side silmiltäni pois revittiin.
Pitkään totuudelta itseäni piilotin.  
Niin oli kirkas ensi näkymä, että pelkäsin sokaistuvani.  
Halusin suojella sisimpääni ja siksi sinut kaus hetkeksi työnsin.
Ei se sisin ollut mitä todellisuudessa suojelin vaan itse luomaani suojakuorta hentoista varjelin.  
Kiitos rakkaani, että vieläkin siinä olet.
Vaikken kuoreni alta ole sinua halunut nähdä.
Anteeksi, että sinut pois työnsin.
Näen sinut nyt kokonaisena, kun sitä itse olen.
Rakastan sinua ja nyt ymmärrän, että se on molemminpuolista. 
Totuus.
Ei se kulumallakaan lähde.